Olen aiemmin Uuden etsijät -projektissa perehtynyt esoteriaan, ja Tekstit liikkeessä -projektissa olen saanut mahdollisuuden paneutua Madame Blavatskyn vastaanottoon Suomen lehdistössä. Tekemäni haut ovat kohdistuneet Digitaaliseen sanomalehtiarkistoon (digi.kansalliskirjasto.fi), ja aineistoa on löytynyt vuodesta 1883 lähtien aina hakuikkunan loppuun, vuoteen 1920, asti. 

Kirjailija, spiritualisti ja Teosofisen seuran perustajajäsen Helena Petrovna Blavatsky (1831–1891) liittyi kirjalliseen ketjuun jo syntyessään: hänen äitinsä oli kirjailija Elena Gan (suomeksi myös Helene Hahn, 1814–1842). Ganista ei tullut yhtä kuuluisaa kuin tyttärestään myöhemmin, mutta häntä käännettiin useille kielille, ja hänen vastaanotostaan Suomessa kirjoittaa Kati Launis projektimme tulevassa julkaisussa. 

Helena Blavatskysta tuli yksi aikansa suurista kuuluisuuksista: hän kiersi maailmaa ja lehdet raportoivat tiuhaan hänen liikkeistään, teoksistaan ja seuraajistaan. Blavatsky oli syntyjään venäläinen, kotoisin Jekaterinoslavista, nykyisen Ukrainan alueelta, ja hän asui Venäjällä myöhemminkin, mutta löytämässäni vastaanotossa hänen venäläisyytensä ei korostu. Blavatsky kuvataan lähes poikkeuksetta kosmopoliitiksi, jonka saattaa tavata mistä päin maailmaa tahansa – iltamista Pariisista, päivällisiltä Lontoosta, opetuslapsien keskeltä Intiasta. Blavatskya luonnollisesti vastaanotettiin paljon myös Venäjällä, ja nykyään hänet usein mainitaan ”venäläiseksi” tai ”venäläis-amerikkalaiseksi” kirjailijaksi. 

Myös ”teosofian papittaren” aloitteet ja teokset liikkuivat laajasti; Blavatskyn teoksia mainostettiin Suomessa 1890-luvun alusta alkaen, jolloin ilmestyi ruotsinnos Nyckel till teosofin. Ensimmäinen suomennettu teos Teosofian avain (1906) oli jo ilmestymistään seuraavana vuonna esillä niin Tyrvään sanomissa, Sunnuntaissa, Uudessa Inkerissä kuin Karjalattaressa. Myös alkuperäiskielellä teoksia luettiin Suomessakin: esimerkiksi yleisönosastokirjoitus vuodelta 1908 arvosteli uutta painosta Key to Theosophy -teoksesta – Annie Besant otti kirjoittajan mukaan siinä liikaa vapauksia.

Annie Besant (1847–1933) toimi Teosofisen seuran puheenjohtajana, ja vuonna 1910 Besant perusti yhdessä C.W. Leadbeaterin kanssa Idän Tähti -järjestön. Myöhemmin Besant asettui Intiaan, jonne hän perusti The Central Hindu Collegen. Hän myös kiinnostui naisten oikeuksista, ja kirjoitti ahkerasti sanomalehtiin aiheesta. Blavatsky puolestaan oli Suomessa esillä usein juuri Besantin yhteydessä, eräänlaisena taustahahmona. Kiinnostavaa kyllä, Blavatsky oli ”sairaalloisen lihava” ja hänellä  oli ”ulkonevat silmät”, kun taas Besantin ulkomuoto mainittiin kauniiksi ja esiintyminen viehättäväksi. Besantia toimittajat pääsivät henkilökohtaisesti arvioimaan tämän Tukholmassa 1898 pitämällä luennolla, mutta Blavatskya oli harva ehtinyt tavata – kaikilla oli silti tästä näkemyksiä ja mielipiteitä. 

Myös ”humpuukimaakaria” arvostelevat ja epäilevät teokset, kuten Karl af Geijerstamin Den afslöjade Isis (1897), saivat paljon julkisuutta. Blavatskyn vastaanotosta muodostui pitkiä ketjuja: julkaistiin esimerkiksi raportteja kolmannen henkilön pitämästä esitelmästä, joka puolusti tai vastusti af Geijerstamin näkemyksiä. Blavatskylle itselleen löytyi kiihkeitä puolustajia ja ankaria vastustajia: Blavatsky oli vain ”tavallinen spiritisti” ja toisaalta ”spiritistiprofetissa”, hän tuotti ”hengellistä hokkuspokkusta” ja oli suuri filantrooppi. Blavatsky tiesi valtavasti – ja kuka saattoi varmuudella sanoa, etteivätkö tiedot olisi peräisin hengiltä? – ja toisaalta hänen kirjoituksensa olivat ”epätiedettä”, jollaista ei kunnollinen sanomalehti viitsinyt käsitellä. Blavatskya oli vaikea lokeroida, eikä edes hänen haamunsa toiminut odotetulla tavalla: tohtori Adam Epsteinin ”Anti-spiritistisiä iltamia” mainostettiin valtavasti, mutta pettynyt arvostelija tilitti jälkeenpäin, ettei Blavatskyn haamu suostunut näyttäytymään.

Jasmine Westerlund