Out of the USSR: Travelling Women, Travelling Memories -Conference

February 2–3, 2023, University of Turku

The Russian attack on Ukraine has been going on for over a year now. Over the past year, the increasingly tense political situation between Russia and the so-called West has led to declining investment in expertise on Russian language, culture, and history around the world. At a time when there is a special need for knowledge and understanding of the Russian language and of Eastern European cultures and political situations, the related teaching and research have been further curtailed for various reasons. This worrying trend is visible in Turku: at the University of Turku, it has not been possible to study Russian as a major for years, and in the spring of 2023, the decision was made to discontinue teaching and research of the Russian language entirely.

This situation makes it especially important to organize events like the two-day closing conference of the project Texts on the Move entitled “Out of the USSR: Travelling Women, Travelling Memories” (February 2–3, 2023). The wonderful conference brought together dozens of researchers on language, literature, culture, and history, that are interested in Russia, the Soviet Union, and Eastern Europe. The participants came from many countries, including Romania, Austria, Germany, the United States, Sweden, and Finland.

The conference focused on the question of how the Soviet Union and Russia are remembered in literature written by women in the twentieth and twenty-first centuries. Over the course of two days, eighteen seminar presentations were held. The presentations focused on themes of literature and writing, as well as memory, mobility, and gender issues.

The conference was opened by Simona Mitroiu (Alexandru Ioan Cuza University). In her keynote lecture, “Generations of Memory in Women’s Narratives: Literary (re)workings of Transnational Disruptions, Intersections, and Transformations,” Mitrou introduced the participants to issues of memory, generation, and identity by examining the literature of American-Russian-Jewish women writers Julia Alekseyeva and Lara Vapnyar.

The concepts of memory and postmemory were also key to the presentations of Ulla Savolainen (University of Helsinki) and Anna Helle (University of Turku). Both discussed women’s narratives about Ingrian Finns. Savolainen examined the work of award-winning journalist Lea Pakkanen, while Helle analyzed Anita Konka’s autobiographical novel Musta passi (2001).

In her presentation, Arja Rosenholm (University of Tampere) introduced her and Natalia Mihailova’s analysison the essays that were submitted as entries in a competition to the LiteraruS literary journal for the “Pamjat migratsii – Migratsija pamjati” (“Migration of Memory – Memory of Migration”). Rosenholm and Mihailova made an interesting observation on how autobiographical essays about migration often repeat the same ways of recounting memories, in which episodic and semantic descriptions of memory are imbalanced. Episodic modes of remembering, which make narratives personal and anchored in time and place, are replaced in these essays by culturally shared discourses that make the remembering individual’s actions and memories appear abstract and ahistorical.

Tora Lane (Södertörn University) and Jenniliisa Salminen (University of Turku) discussed multilingual literature. Lane examined the tensions between languages in Katia Kapovich’s bilingual poetry, while Salminen looked at ways in which Finnish-Russian young adult author Dess Terentjeva negotiates linguistic and generic hybridities in her works, in media interviews, and on social media.

Ona Renner-Fahey (University of Montana) discussed the complex construction of identity in Anya Ulinich’s Petropolis, focusing on the concept of “diasporic identity.” Marina Sivak (Free University of Berlin) addressed memory and generational issues in Maria Stepanova’s novel Memory of Memory (2017). Fatemeh Shayan (University of Isfahan) examined the same novel in an online presentation, focusing on the concept of postmemory.

The first day of the conference concluded with Viola Parente-Čapková and Riitta Jytilä (University of Turku) presenting on the concept of postmemory in Sofi Oksanen’s works, and their reception in Estonia and Ukraine.

The second day of the conference began with a keynote lecture by Eva Hausbacher (University of Salzburg), entitled “Close distances: Narratives of the Soviet Past in Russian-German Women’s Writings.” Hausbacher’s lecture focused on contemporary literature written by Russian-German women, in which the Soviet past is remembered from the distance of migration. She presented ways in which different narratives of remembering are constructed in these works.

Marja Sorvari (University of Eastern Finland) approached the debut works of two Russian-born authors living in Finland, Katharina Martin-Virolainen and Anna Soudakova, which deal with their traumatic family histories, through the concept of postmemory. Withold Bonner (University of Tampere) examined the narrative structure of the work Im Menschen muss alles herrlich sein by Russian-German author Sasha Marianna Salzmann. Bonner noted how the book portrays memory – and ruptures in the memory – of the chain of generations of women.

Sabine Egger (University of Limerick) presented ways in which Ukrainian women writers living in exile influence the German literary and media field. Egger sees the writers’ relatively high media visibility as affecting the ongoing “Eastern European turn” in German media and increasing discussions on international politics within field of literature. Ukrainian women writers bring new questions to the German literary conversation regarding, for example, ways of remembering the Soviet Union and gender.

Kristen Welsh (Hobart and William Smith Colleges, Geneva, New York) presented on the identities and female embodiment depicted in the Russian-language works of Russian-American women writers Olga Grushin, Anya Ulinich, and Yelena Akhtiorskaya, using the concept of geocorporeality. Asiya Bulatova (Södertörn University) examined the bodily aspects of memory in Irina Odoevtseva’s memoirs, focusing on experiences of hunger and eating as key components of remembrance.

In her presentation, Inna Sukhenko (University of Helsinki) explored the Chernobyl experience in Alla Shapiro’s autobiographical book on the thirty-fifth anniversary of the Chernobyl disaster, Doctor on Call: Chernobyl Responder, Jewish Refugee, Radiation Expert. Maria Yelenevskaya (Technion – Israel Institute of Technology) and Ekaterina Protassova (University of Helsinki) discussed ordinary Russian-speaking women’s narratives of life and their relationships with the past and future. The women in question live in various parts of Europe, including the UK, Greece, Israel, Norway, and Switzerland.

The conference concluded with a panel discussion featuring Russian-speaking writers based in Finland, Polina Kopylova, Zinaida Lindén, and Anna Soudakova. The authors discussed their writing and works, moderated by Arja Rosenholm. Following the panel discussion, lively conversations continued over dinner at the restaurant Tiirikkala in central Turku.

The participants in the “Out of the USSR: Travelling Women, Travelling Memories”conference shared a concern for the future of expertise in Russian language and culture. They also demonstrated a deep and inspiring understanding of the central importance of this expertise in understanding not only history but also the current political and cultural climate. The Texts on the Move project warmly thanks all conference participants for their fascinating presentations, and looks forward to seeing what future collaborations will grow from the connections made at the conference.

Ennaliina Leiwo

UKRAINALAISEEN KIRJALLISUUTEEN TUTUSTUMASSA

 

Ukraina on viime aikoina ollut esillä suomalaisessa kulttuuri- ja tiedemaailmassa. Muutama Tekstit liikkeessä -projektin tutkija osallistui marraskuussa SELMA-verkoston Perspectives on Ukrainian Literature and Culture -seminaariin, jossa Jenniliisa Salminen esitteli Ajan kohina -lehden ukrainalaiseen kirjallisuuteen keskittyvää erikoisnumeroa ja Viola Parente-Čapková kertoi Sofi Oksasen osaksi Ukrainaan sijoittuvan Koirapuisto-romaanin vastaanotosta.

Kuvissa: Tereza Chlaňová ja Natalia Bekhta esittelivät seminaarissa ukrainalaista nykykirjallisuutta eri näkökulmista ja Viola Parente-Čapková kertoo Koirapuiston ukrainalaisen käännöksen vastaanotosta.

Seminaarissa päästiin tutustumaan myös Ukrainan nykykirjallisuuteen. Ajan kohinan Ukraina-numero on juuri ilmestynyt ja se on verkossa vapaasti luettavissa. Lehdestä pääsee lukemaan Viola Parente-Čapkován artikkelin ”Sofi Oksanen ja ’tuntematon’ Ukraina – Koirapuisto-romaani ja sen vastaanotto”. Ukrainan lähihistoriaa käsittelevä Koirapuisto (2019) käännettiin ukrainaksi vuonna 2021. Teoksen vastaanotto Ukrainassa tarjoaa ainutlaatuista materiaalia suomalais-ukrainalaisten kirjallisuussuhteiden tutkimukselle. 

Lehden sivuilla pääsee tutustumaan myös ukrainalaisen kirjallisuuden historiaan ja ukrainalaisten kansansatujen suomenkielisiin käännöksiin. Ajan kohinassa on myös kaksi tuoretta käännöstä ja hiljattain suomeksi ilmestyneiden ukrainalaisten teosten arvosteluja.

Jenniliisa Salminen

Ukrainalaista (lasten)kirjallisuutta yli rajojen

Monet projektimme tutkimista kirjailjoista ja toimijoista ovat eri tavoin ylirajaisia. Usean naistoimijamme tapauksessa ylitetään Venäjän ja naapurimaiden rajoja. Esimerkiksi yhdessä aikaisemmassa blogikirjoituksessa esiin nostetun Helena Blavatskyn vanhemmat olivat venäläisiä (äiti oli merkittävä venäläinen kirjailija Jelena Gan), mutta Blavatsky syntyi 1831 ukrainalaisessa Dniprossa, joka oli silloin Venäjän imperiumin osa ja jonka nimi oli Jekaterinoslav. Näin on käynyt monen muunkin kirjailijan kohdalla: Ukrainassa on syntynyt myös Anna Ahmatova ja valkovenäläinen Svetlana Aleksijevitš. 

Blavatsky kirjoitti tuotantonsa englanniksi, ja monet ukrainalaiset kirjailijat ovat kirjoittaneet myös venäjäksi. Ukrainaksi kirjoittettua kirjallisuutta tunnetaan Suomessa hyvin vähän, mutta sodan myötä Suomessa on havahduttu ukrainalaisen kirjallisuuden olemassaoloon. Ukrainaksi kirjoittaneiden ja kirjoittavien kirjailijoiden, varsinkaan naiskirjailijoiden, teoksia ei löydy helposti suomennoksina. Niitä kuitenkin löytyy muilla kielillä -kuten ukrainaksi, englanniksi, venäjäksi ja viroksi – Suomen kirjastoista 1800- ja 1900-luvulla vaikuttaneesta ukrainalaisesta klassikkosta Lesja Ukrainkasta aina Oksana Zabuzhkoon, joka on yksi näkyvimpiä ukrainalaisia nykykirjailijoita. Myös naisten kirjoittamia lastenkirjoja löytyy kirjastoista, ainakin 1800-luvulla kirjoittaneen Marko Vovtšokin (oikealta nimeltään Marija Oleksandrivna Markovytš, o.s. Vilinska) kauniisti kuvitettu, v. 1980 Kyivissä julkaistu Melasia and the Bear. Vovtšok kirjoitti ukrainaksi ja venäjäksi. 

Melasia and the bear -kirjan kansitaidetta

Ukrainalainen lastenkirjallisuus on nostettu nyt esiin kaikkialla maailmassa. YLE kirjoittaa 5.4.2022, että ukrainalaiset lastenkirjat ”viedään käsistä” Euroopassa. Kirjastot ja kirjakaupat haalivat niitä minkä ehtivät. Myös ukrainaksi käännetyt lastenkirjat ovat monesta paikasta loppuneet suuren kysynnän vuoksi. 

Ukrainalaista lastenkirjallisuutta onkin aiemmin käännetty melko runsaasti muille kielille. Esimerkiksi viime syksynä julkaistussa englanninkielisessä lastenkirjallisuusblogissa suositellaan kirjoja sellaisilta tekijöiltä kuin Dzvinka Torohtushko ja Kateryna Babkina  – muita tunnettuja ja käännettyjä ukrainalaisia lastenkirjailijoita ovat mm. Oksana Ivanenko, Halyna Kruk ja Mariana Savka. 

Suomessa haut näillä tunnetuilla nimillä tarjoavat vain joitain alkuperäisteoksia, eivät lainkaan käännöksiä suomeksi. Tämä ei ole ihme, sillä YLEn artikkelista 9.3.2022 käy ilmi, että vain neljä (!) kaunokirjallista ukrainalaista teosta on toistaiseksi käännetty suomeksi. 

Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Maaliskuun alussa Tammi ilmoitti julkaisevansa ukrainalaisen Larysa Denysenkon kirjoittaman ja Masha Foyan kuvittaman lastenkirjan Maja ja ystävät. Teoksen tulot ohjataan Unicefille. Tarvittaessa käännöstoiminta on siis varsin nopeaa: päätös kirjan suomentamisesta tapahtui tunnissa ja yhtä pian löytyi kääntäjäkin. Teos ilmestyy samaan aikaan myös ruotsiksi ja äänikirjana.

Maja ja ystävät -kirjan kansi

Denysenko on Ukrainassa hyvin tunnettu kirjailija, mutta myös juristi, ihmisoikeusaktivisti ja radio- sekä tv-toimittaja. Tammen lehdistötiedotteessa kerrotaan dramaattisista olosuhteista, jotka vallitsivat kirjailijan kirjoittaessa kommenttia julkaisua varten: hän kirjoitti kotinsa kylpyhuoneessa, joka toimi hänen pommisuojanaan. Kirjan kustantaja Lilia Omelianenko oli juuri pakenemassa perheensä kanssa Ukrainasta, kun ehdotus käännöksestä tuli. Denysenko kertoo kirjoittaneensa kirjan 2017, kun Venäjä oli vallannut Krimin. Kirjan suomentajana toimii useaa slaavilaista kieltä osaava ja niistä suomeksi kääntävä Eero Balk, joka on asunut pitkään Ukrainassa. Hän kuvailee kirjan kertovan paljon nyhyetkeä laajemmasta tilanteesta, viimeisestä kahdeksasta vuodesta, jotka Ukrainassa on eletty sodan uhan alla. Kirjan henkilöhahmoihin kuuluu mm. kaksi kertaa kotinsa menettänyt Krimin tataari ja lapsi, jonka molemmat vanhemmat ovat kadonneet. Arkipäivää Ukrainassa. 

Vaikka ukrainasta käännettyä lastenkirjallisuutta ei ole juuri ollut saatavilla, on Suomessakin kirjastoissa nostettu esille ukrainalainen ja ukrainankielinen lastenkirjallisuus, jotta maasta Suomeen paenneet saisivat omankielistään kirjallisuutta luettavaksi. Ilmaisia ukrainalaisia sähkökirjoja on luettavissa verkossa. 80 ukrainankielistä nimikettä löytyy Vaski-järjestelmästä lapsille ja nuorille muutenkin!

Kirjaston lastenosastolla nostetaan esiin ukrainalaisia kirjoja.

Jasmine Westerlund

Russian speaking, Finnish and transnational women writers’ and cultural mediators’ reactions to the Russian invasion of Ukraine and their receptions

Venäjän hyökkäys Ukrainaan – naiskirjailijoiden reaktioita ja niiden vastaanottoa

Русскоязычные, финские и трансграничные писательницы и деятельницы культуры выражают протест по поводу вторжения России на Украину.

Svetlana Aleksijevitš, Ljudmila Ulitskaja, Marija Snepanova:  

HS 28.2.2022: Sadat kirjailijat ympäri maailmaa allekirjoittivat sananvapausjärjestö PEN Internationalin julkilausuman Ukrainan tueksi

The Guardian 5.3.2022: Eminent writers urge Russian speakers to tell truth of war in Ukraine

Meduza 5.3.2022: Международное обращение писателей по поводу войны — к тем, кто говорит на русском языке Среди подписантов — Сорокин и Алексиевич. Среди поддержавших — Мюллер и Кутзее

Polina KopylovaKopylovan Facebook-päivitys 24.2.2022 ja 27.2.2022

Sofi Oksanen: Oksasen Facebook-sivu, Oksasen Twitter-tili,

Sofi Oksaselta häkellyttävä arvio: Venäjä pystyisi romuttamaan Suomen talouden verettömällä hyökkäyksellä: MTV3 2.4.2022

Sofi Oksasen essee: Vladimir Putin ei ole hullu, ja asialla spekulointi vie huomion olennaiselta HS 19.3.2022

Polina ZherebtsovaZherebtsovan julkaisu Facebookissa 4.2.2022 ja 2.4.2022

Ludmila Petruševskaja: Petruševskajan Facebook-päivitys helmikuun lopulta ja toinen samalta ajalta.

Venäjän feministit, LHBTIO- ja queer-aktivistit sotaa vastaan: https://gpress.info/2022/02/25/rossiyskie-lgbt-i-feministki-protiv-voyny-v-ukraine/

Suomen kirja-alan järjestöt, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto tuomitsee hyökkäyksen Ukrainaan: https://www.sktl.fi/?x18668=2993044

Suomalaisten kirjailijoiden ja kulttuurialan työntekijöiden avoin tukikirje venäläisille lastenkirjailijoille, runoilijoille, kääntäjille, toimittajille, kustantajille ja kriitikoille

Oksana Zabužko: Ukraina taistelee vapauttaakseen Euroopan totalitarismin varjosta

YLE 9.3.2022: Ukrainaa halutaan tukea ja ymmärtää nyt monin tavoin – näiden kaunokirjojen avulla voit tutustua maahan

STT 1.3.2022: Tammi julkaisee ukrainalaisen lastenkirjan, jonka tuotto menee Ukrainan lasten hyväksi

Arkistojen avaruuksissa (Zoom-seminaari 4.2.2022)

Arkistot lumoavat ja nostattavat kuumetta tutkijoiden keskuudessa. Paradigmoja tulee ja menee, teoreetikkoja ja suuntauksia nostetaan ja lasketaan, mutta arkistot ovat kirjallisuuden- ja kulttuurintutkimuksen pysyvä aines, joka mahdollistaa hyvin monen tyyppisen tutkimuksen teon. Fyysisten arkistojen rinnalle ovat tulleet erilaiset tietokannat, virtuaaliset tutkimusympäristöt, omalta koneelta luettavat digitoidut ja syntyjään digitaaliset arkistot ja tekstit. Arkistoaineistojen avulla voidaan tutkia muun muassa käännöshistoriaa, vastaanoton historiaa, yhden teoksen synnyn historiaa tai kirjallisen kentän toimijuutta. 

Arkistoaineistojen keskeisen ja jatkuvasti uudistuvan merkityksen osoitti zoom-seminaari Arkistojen avaruus – Kirjallisuuden kääntäminen ja kulttuurinen vuorovaikutus arkistolähteiden valossa (4.2.2022). Seminaari kokosi yhteen kolme arkistoaineistoja, kääntämistä ja kulttuurista vuorovaikutusta tutkivaa hanketta. Niihin kuuluivat Tekstit liikkeessä -hankkeemme lisäksi Sakari Katajamäen johtama Kääntämisen jäljet arkistoissa (Koneen Säätiö) sekä Tomi Huttusen johtama Venäläinen kirjallisuus ja Suomi (Suomen Kulttuurirahasto ja Raija Rymin-Nevanlinnan rahasto).

”Akateeminen avaruusseikkailu” eteni hankkeittain, monipuolisesti ja -polvisesti keskustellen. Tomi Huttunen nosti puheenvuorossaan esiin arkistojen merkityksen tutkittaessa venäläisen kirjallisuuden kääntämisen jälkiä Suomessa. Kuva vastaanoton historiasta muuttuu ja täsmentyy jatkuvasti, kun piiloon jäänyt nostetaan esiin arkistoista ja Kansalliskirjaston digitoimista sanomalehdistä. Vastaanotto myös aikaistuu: esimerkiksi Nikolai Karamzinin runoruotsinnos ”Till Näktergalen” julkaistiin jo vuoden 1813 huhtikuussa Åbo Allmänna Tidning -lehdessä ja se toimi lähtökohtana venäläisen kirjallisuuden kotiutumiselle Suomeen. Mika Pylsy pohti alustuksessaan V.A. Koskenniemen Tolstoi-kritiikkiä: mikä lopulta sai Koskenniemen haukkumaan vuonna 1910–1911 suomennetun Anna Kareninan “dionyysiseksi vaistojen runoudeksi”?  Hän asetti käyttämänsä arkistomateriaalin (mukana myös SKS:n arkisto) Koskenniemen arvostelijan profiilin sekä hänen kirjallisen toimintansa ja verkostojensa kontekstiin. 

Tekstit liikkeessä -hankkeen osion aluksi Viola Parente-Čapková esitteli hankettamme. Esitellyiksi tulivat muun muassa metodiset lähtökohtamme: ylirajaisuus, intersektionaalisuus, laaja vastaanotto ja kauko- sekä lähilukua yhdistävä mesoanalyysi. Jasmine Westerlundin osuudessa kuulijat pääsivät tutustumaan Womenwriters-tietokantaan ja hankkeen omaan tietokantaan. Kati Launiksen ja Violan yhteisesityksessä esiin pääsi kolme varhaista naisvälittäjää: Charlotta Europaeus (1794–1858), Jelena Gan (1814–1842) ja Marie Linder (1840–1870).

Heidän kulttuurinen välittäjyytensä ilmeni kansanrunouden keräämisenä, opettajuutena ja teksteissä, jotka saapuivat ruotsinkielisinä Suomeen 1840-luvulta alkaen. Esimerkiksi Jelena Gan, joka mainitaan jo edellisessä blogipostauksessa, esitellään Ilmarinenlehdessä yläluokkaisen naiskasvatuksen kriitikkona. Arja Rosenholm huomasi, että lehdessä siteerattu ruotsinkielinen katkelma on tuttu: se on peräisin Ganin kertomuksesta ”Ideal” (1837), jonka Leenamarja Thuring on suomentanut kertomuskokoelmaan Mimotska ottaa myrkkyä (1990). Gan kaiuttaa katkelmassa naisasiaa hyvin samantyyppisesti kuin Marie Linder hieman myöhemmin: ”Totisesti, toisinaan tuntuu siltä, kuin olisi tämä Herramme maailma luotu vain miehiä varten. Heille on avoinna koko maailmankaikkeus kaikkine salaisuuksineen.”

Vaikka venäläisen naiskirjallisuuden vastaanotto on vaimeaa ennen 1900-luvun taitetta, joitain jälkiä on kuitenkin jäänyt. Niihin kuuluu tämä Jevdokija Rostoptšinan (181–1858) runo ”Hafvet och Hjertat” heinäkuussa 1842.

Ohjelma jatkui iltapäivällä Sakari Katajamäen johtaman Kääntämisen jäljet arkistoissa -hankkeen jäsenten esitelmillä. Sakari pohti esitelmässään kysymyksiä, jotka koskevat sekä arkistoja ja arkistotyötä yleensä että kääntämisen jälkien etsimistä arkistoissa, samoin kuin kirjallisuuden ja kääntämisen venyviä rajoja. Esille nousivat myös arkistojen muodostukseen ja eri rooleissa esiintyviin historiallisiin toimijoihin liittyvät kysymykset. Esitelmässä arkistotyötä verrattiin kullanhuuhdontaan, jossa koetetaan valtavasta massasta löytää arvokkaimmat hippuset. Tommi Dunderlin kertoi esitelmässä siitä, miten näytelmäkäännösten arkistojäljet täydentävät Suomen kirjallisuus-, käännös- ja teatterihistoriaa. Hän myös esitteli erilaisia mahdollisuuksia korjata suomennoshistorian vääryyksiä. Esimerkkinä toimi naiskääntäjien näytelmien suomentamisen historia (Hilda Asp, Anni Levander, Irene Mendelin, Liina Kajava ja Hilda Martin), ja esille pääsivät SKS:n arkiston lisäksi myös Kansallisteatterin kokoelma, Teatterimuseon arkisto, Taideyliopiston arkisto ja Päivälehden arkisto. 

Otto Manninen

Hanna Karhu johdatteli kuulijoita arkistojen metatietojen problematiikkaan (tapausesimerkkinä Otto Mannisen arkisto) sekä luettelointiin liittyviin kysymyksiin: millaisiin malleihin ja kaavoihin aineisto pakotetaan? Esillä oli Mannisen suomentamistyö suhteessa hänen kirjalliseen tuotantoonsa, mutta Hanna pohti myös omaa toimintaansa  ajoilta, jolloin hän oli järjestämässä Mannisen arkistoa osana SKS:n arkistoa. 

Sessioiden jälkeisissä keskusteluissa nousi esiin, kuinka paljon hankkeilla on yhteistä ja missä roolissa saman tyyppiset, mutta osittain myös erilaiset arkistoja ja arkistotyötä koskevat kysymykset ja ongelmat ovat eri hankkeissa. Seminaari toi yhteen Suomen ja Venäjän kirjallisuudentutkijoita ja -historioitsijoita, käännöstieteilijöitä, arkistojen asiantuntijoita sekä Kansalliskirjaston digiaineistoihin erikoistuneita asiantuntijoita. Näiden tahojen yhteistyö ja keskustelu on osoittautunut erittäin hedelmälliseksi. Seminaari lopetettiinkin yhteisymmärrykseen siitä, että tällaista keskustelua täytyy jatkaa.

Kati Launis, Viola Parente-Čapková ja Jasmine Westerlund

Ylirajaista sadunkerrontaa

Fantasiakirjallisuus ammentaa usein kansanperinteestä, myyteistä ja legendoista ja toimii näin välittäjänä nykyihmisen ja ”myyttisen menneisyyden” välillä. Esimerkiksi kuningas Arthurin legenda on innoittanut lukuisia fantasiakirjailijoita ja tullut tätä kautta lähemmäs nykylukijaa sekä saanut uudenlaisia merkityksiä. Entä kun kirjailija haluaakin välittää itselleen läheistä satuperinnettä toisesta kulttuurista tuleville lukijoille?

Neonkaupunki-teoksen kansikuva.

Susanna Hynysen ja Dess Terentjevan Neonkaupunki-fantasiatrilogiassa – tai ainakin sen kahdessa tähän mennessä ilmestyneessä osassa Neonkaupunki (2020) ja Spiraalitie (2021) – on kyse juuri tästä. Teosten päähenkilöt ovat Suomessa asuvia venäläistaustaisia nuoria, jotka päätyvät Elm-nimiseen kilpailevien jengien hallitsemaan fantasiamaailmaan. Elmillä he törmäävät venäläiseen kulttuuriin ja kansanperinteeseen niin hyvässä kuin pahassakin. 

Dess Terentjevalla on suomalaisvenäläinen tausta ja kirjoittajakaksikko kuvaakin sekä suomalaista että venäläistä kulttuuria sisältäpäin. Terentjeva on kertonut tarkemmin taustastaan ja suhteestaan suomen ja venäjän kieliin Kirjasto-lehden haastattelussa.

Terentjeva ja Hynynen ovat punoneet tekstiinsä monipuolisen yhdistelmän suomalaista ja venäläistä kulttuuria – kansainvälistä populaarikulttuuriakaan unohtamatta.

Neonkaupunki-romaaneissa tärkeitä venäläisestä kansanperinteestä nousevia hahmoja ovat noita-akka Baba Jaga ja velho Kuolematon Koštšei, jotka saavat kirjoissa uudenlaisia merkityksiä, mutta säilyttävät silti venäläisistä kansansaduista peräisin olevat keskeiset piirteensä. Baba Jaga on luiseva vanha nainen, jolla on kananjalkamökki ja venäläinen uuni aivan kuin kansansaduissakin.

Ivan Bilibin: Baba Jaga

Toisaalta hän pystyy tarvittaessa esimerkiksi muuttumaan metrojunaksi. Baba Jagalla on teoksessa monta tehtävää: hän on venäläisnuorten jengin säälimätön suojelija ja vaarallinen kannibalistisia piirteitä omaava hirviö, mutta samalla hän myös vastaa yhden päähenkilön isoäidinkaipuuseen. Julma mutta omistaan huolen pitävä Baba Jaga symboloi nuorten monimutkaista suhdetta venäläiseen kulttuuriin.

Kuolematon Koštšei puolestaan on säilyttänyt saduista tutun taipumuksensa ryöstää kauniita naisia.

Ivan Bilibin: Kuolematon Koštšei

Koštšeilla on tärkeä rooli sarjan toisessa osassa Spiraalitie, joka noudattelee osaksi Marija Morevna -sadusta tuttuja juonenkulkuja.

Samasta sadusta on saanut innoituksensa myös yhdysvaltalainen Catherynne M. Valente, jonka Deathless-romaanin (2011) myös Hynynen ja Terentjeva mainitsevat Instagram-tilillään.

 Hynynen ja Terentjeva antavat Spiraalitiessä oman selityksensä sille, miksi Koštšei ryöstää Marija Morevnan.

Neonkaupunki-sarjan toisen osan, Spiraalitien, kansikuva.

Venäläisen mytologian käyttö fantasiakirjallisuuden materiaalina ei ole kovin yleistä Venäjän ulkopuolella. Suomessa haasteena on, että venäläistä kansanperinnettä ei tunneta kovin hyvin: venäläisiä kansansatuja on käännetty jonkin verran etenkin neuvostoaikana, mutta kovin monen perheen iltasatulukemistoon ne tuskin ovat kuuluneet.

Suomessa tunnetuin venäläisiin kansansatuihin perustuva teos voi hyvinkin olla Eduard Uspenskin humoristinen lastenkirja Alas Taikavirtaa (suom. Martti Anhava 1980). Neonkaupungin lukijat ovat saattaneet lapsuudessaan tutustua myös uudempaan, Aleksander Lindebergin kuvittamaan Venäläisiä kansansatuja -kirjaan (2008). Hynysen ja Terentjevan romaaneissa ongelma ratkeaa kuin itsestään: päähenkilöt ovat venäläistaustaisia nuoria ja heille satuhahmot ovat tuttuja jo lapsuudesta. 

Suomenkieliselle lukijalle venäläistä kuvastoa taas esitellään eri tavoilla teosten edetessä. Baba Jaga ja Koštšei elävät satujen lisäksi myös venäläislasten kummitustarinaperinteessä. Kumpikin Neonkaupunki-sarjan romaani alkaa vuoropuhelulla, joka vaikuttaa lasten tai nuorten tarinankerronnalta:

Bilibin: Baba Jagan kananjalkamökki

”Baba Jaga on villissä metsässä asuva noita-akka. Sen mökki seisoo kanankoivilla, eikä sinne noin vaan pääse.”
[–]
”Se syö pahoja lapsia.”
”Entä kilttejä?”
”Ei kilttejä lapsia oo olemassa.”
”Se syö nekin.”
”Niin, älä luule, et oot turvassa.” (Neonkaupunki, s. 9.)

Spiraalitien alussa kerrotaan vastaava kauhutarina Kuolemattomasta Koštšeista. Näin myös venäläistä kansansatuperinnettä tuntematon lukija saa tarvitsemansa perustiedot tarinan ymmärtämiseksi.

Tärkeässä osassa Neonkaupunki-sarjassa on suomenvenäläisen nuorisokulttuurin kuvaus. Dess Terentjeva on käsitellyt suomenvenäläisyyttä myös säeromaanissaan Ihana (2021). Neonkaupungissa törmätään venäläisiin slangisanoihin ja venäläisen tapakulttuurin hienouksiin. Julmasti kiroileva Puškin-korppi opettaa lukijalle ihan muuta sanastoa kuin venäläisen kansallisrunoilijan klassikkosäkeitä. Yhdellä teoksen päähenkilöistä Veralla on venäläinen isä, mutta sekä venäjän kieli että venäläinen kulttuuri tuottavat hänelle usein vaikeuksia. Vera toimiikin kirjoissa eräänlaisena sijaisoppijana lukijalle: kun Veralle selitetään venäläisen kulttuurin erikoisuuksia, lukija pääsee yhdessä tämän kanssa jyvälle esimerkiksi venäläisestä nimi- ja teitittelykulttuurista.Neonkaupungin venäläinen kulttuuri ei rajoitu pelkästään kaikkialla vilahteleviin ulkoisiin yksityiskohtiin vodkasta samovaareihin, vaan teoksissa rakentuu myös laajoja kulttuuristen merkitysten verkostoja, joissa toisiinsa sekoittuvat venäläinen ortodoksinen kristinusko, hierarkkiset vallankäyttörakenteet ja elämää määrittelevät perhe- ja ystävyyssuhteet. Näihin yhdistyy toisaalta rento suhtautuminen seksuaalisuuteen ja sateenkaarinuoriin, mitä ei voi varsinaisesti pitää venäläisen valtavirtakulttuurin piirteenä. Tästä yhdistelmästä kumpuaa romaanien suomenvenäläinen identiteetti.

Jenniliisa Salminen

Madame Blavatskyn jäljillä

Olen aiemmin Uuden etsijät -projektissa perehtynyt esoteriaan, ja Tekstit liikkeessä -projektissa olen saanut mahdollisuuden paneutua Madame Blavatskyn vastaanottoon Suomen lehdistössä. Tekemäni haut ovat kohdistuneet Digitaaliseen sanomalehtiarkistoon (digi.kansalliskirjasto.fi), ja aineistoa on löytynyt vuodesta 1883 lähtien aina hakuikkunan loppuun, vuoteen 1920, asti. 

Helena Petrovna

Blavatsky

1877

Kirjailija, spiritualisti ja Teosofisen seuran perustajajäsen Helena Petrovna Blavatsky (1831–1891) liittyi kirjalliseen ketjuun jo syntyessään: hänen äitinsä oli kirjailija Elena Gan (suomeksi myös Helene Hahn, 1814–1842). Ganista ei tullut yhtä kuuluisaa kuin tyttärestään myöhemmin, mutta häntä käännettiin useille kielille, ja hänen vastaanotostaan Suomessa kirjoittaa Kati Launis projektimme tulevassa julkaisussa. 

Elena Gan

Helena Blavatskysta tuli yksi aikansa suurista kuuluisuuksista: hän kiersi maailmaa ja lehdet raportoivat tiuhaan hänen liikkeistään, teoksistaan ja seuraajistaan. Blavatsky oli syntyjään venäläinen, kotoisin Jekaterinoslavista, nykyisen Ukrainan alueelta, ja hän asui Venäjällä myöhemminkin, mutta löytämässäni vastaanotossa hänen venäläisyytensä ei korostu. Blavatsky kuvataan lähes poikkeuksetta kosmopoliitiksi, jonka saattaa tavata mistä päin maailmaa tahansa – iltamista Pariisista, päivällisiltä Lontoosta, opetuslapsien keskeltä Intiasta. Blavatskya luonnollisesti vastaanotettiin paljon myös Venäjällä, ja nykyään hänet usein mainitaan ”venäläiseksi” tai ”venäläis-amerikkalaiseksi” kirjailijaksi. 

Myös ”teosofian papittaren” aloitteet ja teokset liikkuivat laajasti; Blavatskyn teoksia mainostettiin Suomessa 1890-luvun alusta alkaen, jolloin ilmestyi ruotsinnos Nyckel till teosofin. Ensimmäinen suomennettu teos Teosofian avain (1906) oli jo ilmestymistään seuraavana vuonna esillä niin Tyrvään sanomissa, Sunnuntaissa, Uudessa Inkerissä kuin Karjalattaressa. Myös alkuperäiskielellä teoksia luettiin Suomessakin: esimerkiksi yleisönosastokirjoitus vuodelta 1908 arvosteli uutta painosta Key to Theosophy -teoksesta – Annie Besant otti kirjoittajan mukaan siinä liikaa vapauksia.

Annie Besant (1847–1933) toimi Teosofisen seuran puheenjohtajana, ja vuonna 1910 Besant perusti yhdessä C.W. Leadbeaterin kanssa Idän Tähti -järjestön. Myöhemmin Besant asettui Intiaan, jonne hän perusti The Central Hindu Collegen. Hän myös kiinnostui naisten oikeuksista, ja kirjoitti ahkerasti sanomalehtiin aiheesta. Blavatsky puolestaan oli Suomessa esillä usein juuri Besantin yhteydessä, eräänlaisena taustahahmona. Kiinnostavaa kyllä, Blavatsky oli ”sairaalloisen lihava” ja hänellä  oli ”ulkonevat silmät”, kun taas Besantin ulkomuoto mainittiin kauniiksi ja esiintyminen viehättäväksi. Besantia toimittajat pääsivät henkilökohtaisesti arvioimaan tämän Tukholmassa 1898 pitämällä luennolla, mutta Blavatskya oli harva ehtinyt tavata – kaikilla oli silti tästä näkemyksiä ja mielipiteitä. 

Annie Besant n. 1897

Myös ”humpuukimaakaria” arvostelevat ja epäilevät teokset, kuten Karl af Geijerstamin Den afslöjade Isis (1897), saivat paljon julkisuutta. Blavatskyn vastaanotosta muodostui pitkiä ketjuja: julkaistiin esimerkiksi raportteja kolmannen henkilön pitämästä esitelmästä, joka puolusti tai vastusti af Geijerstamin näkemyksiä. Blavatskylle itselleen löytyi kiihkeitä puolustajia ja ankaria vastustajia: Blavatsky oli vain ”tavallinen spiritisti” ja toisaalta ”spiritistiprofetissa”, hän tuotti ”hengellistä hokkuspokkusta” ja oli suuri filantrooppi. Blavatsky tiesi valtavasti – ja kuka saattoi varmuudella sanoa, etteivätkö tiedot olisi peräisin hengiltä? – ja toisaalta hänen kirjoituksensa olivat ”epätiedettä”, jollaista ei kunnollinen sanomalehti viitsinyt käsitellä. Blavatskya oli vaikea lokeroida, eikä edes hänen haamunsa toiminut odotetulla tavalla: tohtori Adam Epsteinin ”Anti-spiritistisiä iltamia” mainostettiin valtavasti, mutta pettynyt arvostelija tilitti jälkeenpäin, ettei Blavatskyn haamu suostunut näyttäytymään.

Jasmine Westerlund

Мария Благовещенская: забытое имя женщины «на перекрестке культур»

Перевод художественной литературы считается важнейшим аспектом рецепции культуры. Теоретическому осмыслению переводов как «культурных взаимодействий», как своеобразного «перекрестка культур» посвящены многочисленные исследования, выполненные на самом разном культурно-языковом материале.

Исследовательская новизна проекта «Тексты в движении. Восприятие женского литературного творчества в Финляндии и России в 1840-2020 гг.» состоит в понимании литературной рецепции в самом широком смысле, то есть перевод плюс всевозможные иные виды трансграничного переноса (статьи и рецензии в массовых журналах, театральные постановки и рецензии на них, кино- и анимационные адаптации, обсуждение в блогах и т. п.). Уникальным итоговым продуктом проекта будет максимально подробная «карта» писательниц, чьи произведения оказались или оказывались не раз за последние почти два столетия на «перекрестке культур», и переводчиков/переводчиц, чьими трудами переведенный ими текст попадал в рамки иноязычной культуры и становился там «генератором новых смыслов»1. И конечно же, одним из самых больших исследовательских открытий проекта станет введение в научный дискурс новых имен как писательниц, так и переводчиц, внесший свой вклад в диалог финской и русской культур.

Ранее в блоге я уже рассказывала о писательнице Марии Линдер, чьи жизнь и творчество неплохо изучны финскими литературоведами, но совершенно неизвестны в России2. Сейчас на очереди изучение личности и творчества переводчицы Марии Павловны Благовещенской, трудами которой русская культура приняла в свой круг таких писателей и писательниц, как Сакариас Топелиус , Сельма Лагерлёф, Хелми Сетэле, Минна Кант, Кнут Гамсун и других.

Общий список переводов, выполненных М. Благовещенской с норвежского, шведского, датского, английского и финского языков, весьма внушителен — только в каталоге РГБ (Ленинки) это почти сто произведений разных авторов. Ее переводы произведений К. Гамсуна, выполеннные в первой трети прошлого века, до сих пор считаются классическими, ну а ее переводы финских авторов (той же Х. Сетэле или М. Кант) до сих пор остаются единственными. У меня нет никакого сомнения, что Мария Благовещенская — одна из важнейших фигур начала века, без которой разговор о переводческой финско-русской рецепции будет как минимум неполным.

Парадокс, однако, в том, что при столь немалой вовлеченности переводчицы Марии Благовещенской в литературно-культурный процесс, у нас почти нет никаких сведений о ее личности в целом. Все, что нам известно о жизни Марии Благовещенской, изложено в единственной посвященной ей статье, которая написана почти 20 лет назад3.

Известно, что Мария Павловна Благовещенская родилась в 1863 году в Оренбурге в семье преподавателя кадетского корпуса П.В. Аршаулова. В апреле 1872 г. ее отец был назначен директором Александровской русской гимназии в Гельсингфорсе, и семья переехала в Финляндию. В начале 1884 г. Мария Павловна вышла замуж за учителя русского языка и словесности Владимира Николаевича Благовещенского, спустя десять лет семья Благовещенских переехала в Псков, а в 1906 году — в Петербург.

Известно, что пробовать свои силы в писательстве Мария начала еще в Хельсинки, однако пока нам удалось найти лишь один ее рассказ — «Роковые именины», опубликованный под псевдонимом А.И. Вальборг в журнале «Исторический вестник» в 1904 году(№ 2). Хочется надеяться, что в коллекциях журналов начала прошлого века, которые мирно спят на полках в финских и российских библиотеках, найдутся и другие рассказы ее авторства. Это позволит сделать определенные выводы о творческой манере Марии Благовощенской как писательницы, чтобы потом проанализировать, как эти особенности проявились в ее переводческой работе. Пока же на основании одного лишь рассказа это сделать довольно сложно.

Расцвет переводческой деятельности Марии Благовещенской приходится на петербургский период ее жизни, то есть начиная с 1906 года. Мария хорошо знала скандинавские языки и финский язык. Интересно, много ли было в тогдашней России людей со столь же внушительным набором не самых популярных языков? Вообще же, по имеющимся на данный момент сведениям, в первой трети 20 века прозведения финских авторов переводили на русский язык в основном мужчины (напрмер, О. Вальстрем, В. Бакулин, Н. Нович и др., да и те чаще всего работали с подстрочниками) и только три женщины-переводчицы с финского. Мария Благовещенская была одной из них, причем она пеерводила именно с оригинального текста на финском. Петербург начала 20 века был во многих отношениях «финским» городом, из-за количества проживавших там финнов, из-за активных экономических и конечно же культурных связей с Финляндией, так что Топелиус, Йоханнес Линнанкоски, Юхани Ахо, Хелми Сетэле, Минна Кант — все они введены в поле русской культуры трудами Марии Благовещенской.

Последней достоверно известной работой Марии Благовещенской как переводчицы стало ее участие в известном «Сборнике финляндской литературы», который вышел в 1917 году под редакцией В. Брюсова и М. Горького4. А дальше — тишина. Вернее, лишь упоминание «редактор М. Благовещенская» в сборнике «Финляндские рассказы», вышедшем сразу повле Зимней войны в мае 1940 года в серии «Библиотека Огонька». В послевоенные годы несколько раз переиздавались ее переводы, сделанные в период с 1906 по 1917 годы (особенно, переводы К. Гамсуна), ну а финская «женская тема» начала века (переводы Сетэле и Кант) так до сих пор и представлена только переводами Марии Павловны.

Печально, что мы даже не знаем года смерти Марии Благовещенской, во всех справочниках и библиографиях дается лишь «после 1953 года». Почему такая дата? Если Мария Павловна жила в Петербурге-Ленинграде, то была ли она там во время блокады? Где и как прошли ее последние дни? Очень надеюсь, что запросы в российские архивы и Российский литературный музей помогут узнать хоть что-то ее судьбе и творчестве. Ну а статья о Марии Павловне Благовещенской в итоговом сборнике проекта «Тексты в движении» станет нашей скромной благодарностью этой удивительной женщине, оказавшейся «на перекрестке культур».

Наталья Михайлова


1                Денисова Г.В. Интертекстуальность и семиотика перевода: возможности и способы передачи интекста / Г.В. Денисова // Текст, интертекст, культура. М.: Азбуковник, 2001. с. 112-128.

2                Блог Мария Линдер: шведоязычная финская писательница из рода Мусиных-Пушкиных. Перевод отрывков из романа М. Линдер «Женщина нашего времени» (пер. Н. Михайловой) опубликован в журнале LiteraruS, 2020, 4(69), с. 53-64.

3             Файнштейн М.Ш. «Из истории русско-скандинавских литературных связей: М.П. Благовещенская»// Российские женщины и европейская культура. Материалы V конференции, посвящённой теории и истории женского движения. Сост. и отв.ред. Г.А. Тишкин, Санкт-Петербург : Санкт-Петербургское философское общество, 2001. с. 137-143

4                Сборник финляндской литературы. Под ред. В. Брюсова и М. Горького. Птг.: Парус, 1917

Цифровая жизнь традиционных каталогов: база данных TeLi

Создание компьютерных баз данных по той или иной проблематике – важный этап в выведении гуманитарных исследований на новый цифровой уровень. Для проекта «Тексты в движении» создание базы данных по теме восприятия творчества российских/финских писательниц и переводчиц в Финляндии/России (условное название TeLi) является одной из ключевых исследовательских и практических задач. Принципиальное отличие TeLi от других вариантов подобных баз данных – в максимально широком понимании термина «восприятие/рецепция творчества». 

Большинство баз данных по финско-русским и русско-финским переводам художественной литературы, ограничиваются только переводческой рецепцией. Это, например, база данных FiLi (Finnish Literature Exchange), в которой собрана информация о переводах финской литературы с 1853 года. Российский аналог – база данных Института перевода по переводам советской/русской литературы. Электронная база данных по финско-русским/русско-финским переводам художественной литературы разрабатывается исследователями Хельсинкского университета, являясь во многом электронной версией печатного издания библиографии Pushkinista Peleviniin, созданной под редакцией Бена Хэллмана (Yliopistopaino, Helsinki, 2008).

Проект «Тексты в движении» предлагает посмотреть на «восприятие» литературного творчества в максимально широком контексте, который включает в себя не только переводы, но и научные исследования, рецензии в СМИ, в том числе в общенациональных, то есть рассчитанных на «рядового читателя»/потребителя литературных произведений, а также экранизации, театральные и радиопостановки и даже диафильмы для детей! Задача-максимум базы данных TeLi – собрать в единый электронный каталог все возможные факты бытования того или иного литературного произведения в научной и повседневной жизни общества.  

Задача амбициозная, но именно это сделало для меня предложение принять участие в создании данной базы данных предложением, от которого нельзя отказаться. 

Техническая оболочка базы данных была разработана и создана выпускником кафедры русского перевода университета Тампере, доктором философии Юхой Хярме. Я начала свою работу в проекте с ввода данных о восприятии литературного творчества финских и русских писательниц в 1980-2000, 1880-1939 годы. 

На первом этапе я работала в поле «финский автор – русский перевод + научное и массовое/общественное восприятие». На данный момент в базе находится информация практически по всем переводческим рецепциям фин-ру и ру-фин в периоды 1880-1939 и 1980-2000. 

Поиск информации об изданиях переводов велся с использованием электронных каталогов российских библиотек, информацию о тех или иных упоминаниях в СМИ помогли найти база данных Integrum и электронная база данных Национальной библиотеки Финляндии (digi.kansalliskirjasto.fi). 

Однако на определенном этапе я поняла, что при всей бескрайности электронных ресурсов без похода в обычную библиотеку не обойтись! Во-первых, в электронных каталогах, как правило, указывается общее название сборника, например рассказов финских писателей в переводе на русский язык, и лишь изредка дается полный список вошедших в данный сборник произведений. Что же касается поэтических сборников, то найти в электронном каталоге полный список вошедших в данную подборку стихов практически нереально, будь это сборник стихов одного автора или нескольких. 

Так что приходится заказывать в обычной библиотеке обычную книгу и работать уже с ней. По счастью, фамилия переводчика все же практически всегда упоминается. 

Но вот информация о переводе найдена. Дело за малым – найти название оригинального произведения. Конечно, было бы идеально, если бы наполнением базы данных занимался человек, отлично разбирающийся во всей финской и русской литературе, чтобы с ходу определять оригинальный текст по названию перевода. В моем случае это не совсем так, так что приходится заниматься практически детективными поисками. 

В случае с прозаическими произведениями определить оригинал по переводу не так сложно. Все же переводческая традиция предпочитает давать название в максимально точном переводе, так что «Старшая сестра и младший брат» – это Isosisko ja pikkuveli

А как может называться стихотворение Аньи Ваммелвуо, которое переводчица Наталья Булгакова назвала «Но из ротаторов ночных…» (в сборнике «Поэзия Финляндии (Библиотека финской литературы)», Москва, 1980)? Если открыть собрание сочинений Ваммелвуо и не просто просмотреть оглавление, а именно изучить стихотворение за стихотворением, то успех не заставит себя ждать! Оказывается, речь идет о стихотворении Ja lehtien kauhistuttavatlepakot – и «ротаторы» появляются только во второй строке появляются: «… yön rotatoista lentävät päivään».

Публикация переводов произведений финских поэтесс в изданиях советского периода идет, как правило, без указания сборника, в который входит тот или иной оригинал. Однако переводчики работали все же именно со сборниками, то есть, опознав одну пару «перевод-оригинал», следует внимательно присмотреться к соседям по оригиналу: возможно, там найдутся и другие неизвестные. Именно это помогло разобраться в конце концов с «ротаторами»: предыдущим опубликовано стихотворение «Жена конторщика», оригинал которого (Konttoristinvaimo из сборника Kukkia sylissäni) найти было не так уж сложно. В общем, почувствуйте себя мисс Марпл и, зацепившись за совсем незаметный кончик нитки, распутайте весь клубок!  

Еще недавно начало любой исследовательской работы в гуманитарных науках начиналось с посещения библиотек и изучения библиотечных каталогов. Новые технологии в виде электронных библиотечных каталогов и оцифровки фондов сделали каталоги что «Ленинки», что Библиотеки Конгресса доступными, например, финскому исследователю в равной степени и без каких-либо затрат на поездки. 

Работа с базой данных TeLi уже сейчас может помочь исследователям получить информацию о переводах той или иной финской/русской писательницы на русский/финский язык, а так же о различных рецензиях, статьях, разного рода отзывах как на конкретные произведения, так и на творчество в целом, а также о самых разных адаптациях. В будущем предполагается «соединить» данную базу данных с корпусом финско-русских параллельных текстов ParRus и ParFin (puolukka.rd.tuni/texthammer, бесплатная регистрация), созданным исследователями университета Тампере, и тогда всего одного клика компьютерной мышки будет достаточно, чтобы увидеть на экране своего компьютера сразу и оригинал, и перевод. Прощайте, библиотеки с вашими столь милыми исследовательскому сердцу каталожным ящиками?  

Наталья Михайлова

Naisten verkostot talteen

Tutustuin ensimmäistä kertaa vuonna Women Writers -tietokantaan 10 vuotta sitten, syksyllä 2010. Tuolloin Haagissa pidettiin työpaja, jossa kymmenisen akateemista naista opetteli tietokantatyöskentelyn saloja Women Writers Networks -nimikkeellä. Huygens -instituutin alla ja Suzan van Dijkin johdossa toimivassa projektissa pyrittiin ei sen vähempään kuin saamaan naiskirjallisuuden historia ja erityisesti naisten väliset verkostot tietokantaan kaikkien näkyville ja käytettäviksi. Kokoushuone oli hämyinen mutta tunnelma innostunut, kun näpyttelimme tunti toisensa jälkeen tietokantaan naiskirjailijoiden tietoja, heidän teoksiaan ja teosten reseptioita. Tietokanta löytyy edelleen osoitteesta http://neww.huygens.knaw.nl

Sittemmin projekti jatkui HERA-hankkeena ja DARIAH-työryhmänä, joissa molemmissa Turun yliopiston kotimainen kirjallisuus oli vahvasti mukana. Nykyään käytössä on uusi, entistä ehompi tietokanta, josta kuka tahansa voi etsiä tietoa erityisesti (nais)kirjailijoiden reseptioista. Kirjoittamalla author-hakukenttään ”Austen” ja jatkamalla Jane Austenista reseptioihin, saadaan selville vaikkapa se, että Charlotte Brontë kertoi Austeniin liittyvistä lukemiskokemuksistaan eräässä kirjeessään, tai että Virginia Woolf kommentoi Austenia Omassa huoneessaan. Tietokanta on tietenkin käyttäjiensä näköinen: sieltä löytyy sitä, mitä lukuisat akateemikot ja opiskelijat ympäri Eurooppaa ovat tietokantaan syöttäneet. Eikä määrä ole vähäinen, esimerkiksi reseptoita on yli 28 000. Tietokannan osoite on: http://resources.huygens.knaw.nl/womenwriters/

Tekstit liikkeessä -projektilla on myös oma, aivan uusi TeLi -tietokantansa, johon kerätään suomalais-venäläistä reseptiota. Tämän tietokannan olisi tarkoitus aikanaan kytkeytyä Women Writers -tietokantaan ja näin tulla osaksi laajaa kansainvälistä kontekstia. Women Writers -tietokannassa on Venäjä-Suomi -reseptiota toistaiseksi ollut varsin vähän. Ylipäätään n. 350 reseptiossa julkaisumaa on Venäjä, ja venäjänkielisiä reseptioita on vajaat 300. Tätä puutetta pyrimme nyt korjaamaan. 

Linkki TeLi -tietokantaan löytyy Tekstit liikkeessä -sivuilta, ja siellä voi kuka tahansa kiinnostunut vierailla. Tietokanta on vasta rakennusvaiheesta, mutta jo nyt sieltä löytyy runsaasti teoksia ja reseptioita, joita voi hakea  esimerkiksi nimekkeen, tekijän, kielen, julkaisupaikan jne mukaan. Haun voi myös rajata koskemaan esimerkiksi käännöksiä, arvosteluja tai adaptaatioita. Sekä TeLissä että Women Writers -tietokannassa halutaan tuoda esille nimenomaan naisten tekstien verkostot ja tekstien liike. Haluamme tuoda esiin paikoin monimutkaisiakin tekstien ketjuja: joku henkilö kirjoitti teoksen, jonka toinen käänsi ja kolmas arvosteli – neljäs henkilö vielä kommentoi arvostelua kolumnissaan…  Vaikka tekstien liike on paikoin hankalasti kesytettävää, näemme sen nimenomaan rikkautena ja tärkeänä tutkimuskohteensa sinänsä. Jo nyt on esille tullut vaikkapa sellainen seikka, että Anna Ahmatova on usein mainittu henkilö suomalaisessa journalismissa, mutta useimmiten kyseessä on nimenomaan maininta. Myös teatteri-esityksiin ja radio-ohjelmiin liittyvät lehtijutut nousevat esille ohitse kirjallisuusjuttujen, arvioiden tai muiden pidempien tekstien. 

Tervetuloa testaamaan tietokantoja ja tekemään omia johtopäätöksiä! 

Jasmine Westerlund